Grampiansissa vietetyn päivän jälkeen lähdettiin ajamaan Ballarattiin. Meillä oli varattu upea hotelli (Mercure Ballarat), jossa on paljon vanhan ajan tyyliä. Harmiksemme emme ehtineet nauttia hotellin palveluista aamulla vaan lähdettiin heti aamupalan jälkeen tutustumaan Ballaratin museokylään.
Kullankaivajien museokylä Solvereign Hill on yksi Australian tärkeimmistä historiallisista nähtävyyksistä. Alkuperäisellä kaivospaikalla sijaitseva kylä on uudelleenrakennettu 1850-luvun rakennusten mukaan. Kylä on enemmänkin elävä museo, jossa pääsee kokemaan 1800-luvun tyyliin päivittäiset askareet ja kokeman elämän sen ajan tyyliin. Pääkatu on täynnä viehättäviä kauppoja, kahviloita ja muita palveluja tarjoavia paikkoja. Kaikkialla on 1800-luvun tyyliin pukeutuneita työntekijöitä.
Museokylässä on myös hevoset odottamassa asiakkaita kuljettamaan heitä paikasta toiseen. Tunnelma on kun suoraan lännen elokuvasta.
Yleistä Ballaratista
Ballaratin alueelta on louhittu paljon kultaa. Kullalla on ollut suuri merkitys koko Australian kehittymiseen sellaiseksi, kun se tänä päivänä on. 1800-luvun puolivälissä, kun Ballaratissa tehtiin ensimmäiset kultalöydyt, tänne tuli kullankaivajia kaikkialta maailmasta toivossa nopea rikastuminen. Tietenkin kaikki alueelle tulleet eivät onnistuneet siinä, koska kultaa ei löytynyt riittävästi. Esim. kiinalaisia tuli Australiaan noin 20 000 henkeä ja he asuivat todella alkeellisissa oloissa, joka on nähtävillä tässä kylässä.
Näytökset ja esitykset
Kylän alueella on eri toiminnoista lukuisia esityksiä ja näytöksiä, jossa pääsee näkemään ja kokemaan, miten eri esineiden valmistus hoidettiin 150 vuotta sitten. Tietysti kun ollaan kullankaivajien kylässä, kullan käsittelyyn liittyen oli useita näytöksiä.
Kullanjalostus näytöksessä kerrottiin, kuinka kultaa sisältävä malmi murskattiin jauheeksi. Sen jälkeen jyväset erotettiin ja lopuksi valikoitunut jauhe sulatettiin polttavalla liekillä, jolloin puhdas kulta erottui muusta aineksesta. Lopuksi kulta kaadettiin muottiin ja sen jälkeen jäähdytettiin. Tämän prosessin jälkeen kultaharkko oli valmis. Alueella on nähtävillä myös paljon koneita kullanvalmistus prosessiin liittyen. Suurin osa koneista ja laitteista ovat täysin toiminnassa ja käynnissä.
Päästiin myös seuraamaan, miten 1800-luvulla valmistettiin karamelleja. Kun karamellit olivat valmiina, yleisölle tarjottiin myös maistiaisia vastavalmistuneista vanhan ajan karkeista.
Tykkäsin kovasti myös kaivoskuilussa kävelystä, jonka ympärille oli rakennettu aito tarina kullankaivajien arjesta. Seurattiin kaiuttimista ohjeita, joka eteni tarinan muodossa. Koettiin maan alla räjähdys ja myös vettä pääsi tämän seurauksena kuiluun. Kävelykierros oli todella hyvin ja interaktiivisesti toteutettu.
Nähtiin alueella myös monia kouluryhmiä. Lapset ja opettajat olivat pukeutunut 1800-luvun tyylisiin vaatteisiin. Lapsille tämä on varmasti hieno kokemus, kun saa kokea koulunkäynnin sen ajan tyyliin. Vierailijat pääsevät myös kurkkaamaan koululuokkiin ja me eksyttiin myös koululaisten ruokatunnille. Mielestäni tämä on todella hieno tapa opettaa lapsille alueen historiaa, kun pääsee aidossa ympäristössä sen itse kokemaan.
Maanalainen kierros kaivoskuilussa
Maaliskuussa 2008 avattiin alueelle kiskoilla liikkuva avoin vaunu, joka vie vierailijat alas kaivoskuilun. Tämä kierros on lisämaksullinen ja kierroksia on kolme erilaista. Me valittiin kierros ”Journey through the Labyrinth of Gold”, kierroksen kesto oli noin 40 min. Matka alkaa vaunukyydistä, joka kulkee noin minuutin ajan täysin pimeässä.
Päästyämme maan alle, siellä avautuivat kynttilöin valaistut maanalaiset käytävät. Oppaan johdolla käveltiin kuiluissa ja kuultiin kultakaivostoiminnon päivittäisestä työstä ja sen vaaroista. Kiertueella nähtiin myös kultaa ja erilaisia koneita, jolla räjähdettiin kvartsikivikierroksia. Kierros huipentui maan alaiseen vaunukierrokseen, joka kulki alkuperäisillä kiskoilla. Maanalainen kierros oli upea ja lisäsi ymmärrystä, minkälaisissa olosuhteissa kaivostyöläiset työskentelivät.
Museokylän jälkeen käytiin pikaisesti myös museossa, jossa tutustuttiin kuvien ja tarinoiden muodossa Ballaratin historiaan.
Jos olet käymässä Ballaratissa, älä missaa tätä nähtävyyttä. Se on oikeasti todella upea ja ainutlaatuinen.
Tärkeitä linkkejä vierailua varten:
- Solvereign Hillin kartta ja esitysten/näytösten kellonajat.
- Lipun hinta ja aukioloajat
- lipun hintaan 58,50 $ (noin 36 €) sisältyy pääsy museokylään ja kultamuseoon (hinta helmikuulta 2020)
Matka jatkuu Melbourneen, pysy matkassa mukana.
Onpa hauskankuuloinen kohde, en ollut kuullutkaan tuosta. Kirjoitit, että kaikki ei tietenkään onnistuneet rikastumaan, mutta osaatko sanoa, että tuliko joistain yrittäjistä rikkaita?
Siellä kultamuseossa oli tarkemmin kerrottu, että ketkä rikastui ja muutenkin aika tarkalla tasolla koko kullankaivajien historia. En ottanut tietoja ylös, mutta näin se oli, että osa rikastui silloin kullalla. Tässä tarkemmin historiaa: https://en.m.wikipedia.org/wiki/Victorian_gold_rush