Kaupunkiluontoa Tallinnassa ja vierailu Pranglin saarella

Yhteistyömatka Tallink Siljan, Viking Linen, Eckerö Linen, Visit Tallinn ja Visit Estonian kanssa.

Kahden päivän matka Viroon oli hyvin erilainen, koska pääsin pitkästä aikaa Tallinnan keskustan ulkopuolelle ja jopa saaristoon. Moni varmasti miettii, että onko Tallinnan matkustelu tällä hetkellä turvallista ja voiko reissuun lähteä. Viro ja Latvia ovat edelleen turvallisten maiden listalla, näin ollen vapaa-ajan matkustelu on näihin maihin sallittu, eikä matkan jälkeen tarvitse jäädä omaehtoiseen 14 pv karanteeniin. Tarkista ennen matkaa ajankohtainen tilanne Ulkoministeriön sivuilta.

Kaikki laivayhtiöt ovat panostaneet todella paljon siihen, että asiakkaat voivat matkustaa luottavaisin mielin ja tuntevat olonsa turvalliseksi. Hygieniaan on kiinnitetty erityistä huomiota (tehostetut siivouskäytänteet ja pintojen desinfiointi). Myös turvavälien pitämisestä muihin matkustajiin muistutaan kuulutuksilla ja lattioille on laitettu tarrat turvallisista turvaväleistä.  Buffet-ruokailussa ottimia vaihdetaan usein ja ruokailijat voivat käyttää hanskoja ruuan ottamiseen. Myös käsidesejä on laivalla joka paikassa.  Laivan menoon voi tarvittaessa käyttää kasvomaskeja, jos tuntuu, että turvaväliä ei pysty pitämään. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että laivamatkailusta on tehty niin turvallista, kun se on mahdollista. Ja kun suurin osa maailmasta on kiinni, kannattaa ehdottomasti arjen keskellä ottaa pieni hemmotteluhetki risteilyn- ja hotelliloman merkeissä. Kaikilla laivayhtiöillä on myynnissä risteilyjen ja reittimatkojen lisäksi myös hotellipaketteja, jos haluat maissa viipyä hieman pidempään.

Viron ulkoilmamuseo

Vierailtiin Viron ulkoilmamuseossa, mutta harmiksemme vettä tuli aivan kaatamalla ja alkuperäinen suunnitelma, jossa meidän oli tarkoitus tutustua alueeseen pyörillä, jäi tekemättä. Päästiin kuitenkin maistamaan Viron vanhoja kansallisherkkuja Kolun kapakassa. Tarjolla oli rieskaa, kilohailirulla perunoiden kera ja talkkunavaahto puolukkahillolla (viroksi: ”karask, kilurull kartulil, kamavaht pohlamoosiga”). Opeteltiin myös  käsitöitä, esim. jokainen sai tehdä ystävärannekkeen. Kuultiin myös mielenkiintoisia tarinoita alueesta ja ylipäätänsä alueen luonnosta.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Katso täältä ohje, miten valmistuu virolainen ohrarieska (”karask”). Nimittäin tämä maistuu niin hyvälle, että pakko on tätä tehdä myös kotona. Myös talkkunavaahto oli erinomainen, virolaiseen versioon laitetaan kuohukermaa, rahkaa, sokeria ja talkkunajauhoja.

Yleistä

Viron ulkoilmamuseo (Eesti vabaõhumuuseum) perustettiin 22.5.1957 ja toiminta alkoi saman vuoden kesäkuussa. Museo perustettiin 66 hehtaarin kokoiselle alueelle Tallinnan lähellä Koplinlahden rannalla, 1800-luvulla perustetun Rocca al Maren kesäkartanon alueella. Museo avattiin vieraille vasta vuoden 1964 elokuussa. Tällä hetkellä ulkoilmamuseo toimii 72,22 hehtaarin tontilla, jossa on esillä 74 erilaista rakennusta.

Untitled

Untitled

Paras aika vierailuun on kevät, kun kukat alkaa kukkimaan ja tietysti kesä kun ulkoilmamuseossa on paljon tapahtumia. Lue museon sivuilta tapahtumista ja aukioloajoista.

Jos haluat tutustua lähiympäristöön pyörällä, se onnistuu hyvin vuokraamalla esim. City bikelta pyörä, 6 h vuokra on 12 €. Jos aloitat retken Noblesserin alueelta ja ajat pitkin merenrantaa Viron ulkoilmamuseoon asti, matkaa kertyy 6,8 km. Matkan varrelle jää Stroomin ranta ja monta kilometriä luontopolkua, jossa voi bongata jalo- tai harmaahaikaroita.

Tallinn kuvaPNG

Kävely- ja polkupyörätiet ovat hiljattain uudistettu ja kunnostettu, näin ollen mistään maastoajosta ei ole kysymys vaan tiet ovat erittäin hyvässä kunnossa. Tämä tekee retkestä miellyttävän ja suhteellisen helpon, kun ei tarvitse rämpiä maastossa vaan pääsee ihailemaan merellistä luontoa helposti. Kauniina kevät-, kesä- tai syksyisenä päivänä tämä on mikä mainion tapa viettää aikaa. Suosittelen lämpimästi.

Untitled

Untitled
Lintutornissa

Patarei alue uudistuu

Piipahdettiin myös Patarei vankilassa, jossa kuultiin mittavasta uudistuksesta, jota alue kokee lähiaikoina. Uudistusprojekti kulkee nimellä Merekindlus, joka tarkoittaa merilinnoitusta. Sivulla on nähtävillä jo tarkat suunnitelmat ja visiokuvat, miten kaikki eri toiminnot jatkossa sijoittuvat kortteliin. Siitä vastaa virolainen Us Real Estate -yritys. Sama yritys on uudistanut Rotermannin korttelin alueen Tallinnan keskustassa. Kehityspäällikkö Martin Kolga kertoi meille mahtavista suunnitelmista. Vuonna 2026 alueelle avautuu ravintoloita, konserttisali ja vapaa-ajankeskus. Tarkoituksena on luoda Patarei alueesta Tallinnan uusi maamerkki meren rannalle, jossa viihtyvät sekä paikalliset että turistit. Hän kertoi myös, että he menevät tutustumaan Suomenlinnaan ja saamaan vinkkejä siitä, miten historiallinen merilinnoitus kannattaa muuttaa mahdollisimman hyvin uuteen käyttöön.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Tulevaisuudessa kun Tallinnan muutkin merenrantahankkeet valmistuvat, on mahdollista kävellä  rantabulevardia pitkin matkustajasatamasta ensin Patareihin ja siitä vielä eteenpäin aina Noblessneriin saakka. Mielestäni tämä on todella hyvä uutinen ja odotan jo innolla hankkeiden valmistumista.

Pranglin saari

Seuraavana päivänä lähdettiin hotellista aikaisin liikkeelle, koska tarkoitus oli vierailla Pranglin saarella. Pranglin saari sijaitsee Suomenlahdessa, Viimisin niemimaalta koilliseen, saaren pinta-ala on 6,44 km2 ja siellä asuu vakituisesti noin 70 henkilöä. Laivat lähtevät Leppneemen satamasta (noin puoli tuntia Tallinnan keskustasta) ja saapuvat Kelnasen satamaan Pranglin saarelle. Laivamatka kestää 1 h. Tällä hetkellä laivat lähtevät klo 9.00 Leppneemen satamasta ja takaisin Pranglin saarelta pääsee 16.30 (9/2020 tilanne).

Untitled

Helpoin tapa vierailla Pranglin saarella on varata koko päivän retki Visit Estonian kautta. Retken järjestää Prangli Travel. Tämä on ehdottomasti helpoin tapa vierailla Pranglin saarella, koska kaikki on järjestetty valmiiksi eikä tarvitse itse huolehtia kuljetuksista.  Mutta myös omatoimimatka onnistuu Pranglin saarelle, silloin laivaliput voi varata Tuule liinid sivuilta. Jos tulet saarelle omatoimisesti, voit vuokrata satamasta polkupyörän tai kysyä kuljetusta saaren ympäri.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Meidän matka alkoi klo 9, jolloin Wrangö alus suuntasi kohti Pranglin saarta. Ilma oli mitä mainioin ja koko matkan ajan saimme istua kannella ihailemassa marimaisemia. Matka kesti tunnin verran, jonka jälkeen Kelnase sataman kahvilassa  oli tarjolla kilohailivoileipää ja kahvia. Opastettu kierros alkoi pian kahvitauon jälkeen.

Opastettu saarikierros kuorma-auton lavalta kesti noin 2 h. Saarella on kirkko, museo, kauppa, kulttuuritalo, koulu ja postitoimisto.  Kaikissa emme vierailleet sisätiloissa vaan katsottiin paikkoja kuorma-auton kyydissä.

Untitled

Untitled

Ensimmäinen vierailukohde oli kirkko, jonka yhteydessä on myös hautausmaa.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled

Vierailimme myös Eestirand-aluksen muistomerkillä, joka sijaitsee merenrannalla.

Untitled

Untitled

Untitled

Untitled
Tämä vene on tarkoitettu hylkeenpyyntiin.

Nähtiin myös kaasunporausaukko, jota paikalliset asukkaat hyödyntävät lettujen ja perunoiden paistoon. Kierroksen aikana kuljettiin välillä myös kuorma-autolla meressä, mikä oli ainutlaatuinen kokemus.

Untitled

Metsäpolulla kyyti oli välillä pomppuista ja piti varoa puiden oksia, koska kapeissa kohdissa ne osuivat päähän. Kierros oli todella mielenkiintoinen ja siihen antoi lisäsäväyksen meidän mahtava opas ja kuorma-auton kuljettaja, joka on itse asunut koko elämän Pranglin saarella. Hän kertoi mielenkiintoisia tarinoita saaren elämästä, tavoista sekä kalastus- ja hylkeenpyynnin perinteistä.

Untitled

Untitled

Kierroksen jälkeen tarjolla oli lounas saaren ravintolassa. Lounaaksi oli tietysti kalaa ja jälkiruuaksi suklaakakkua. Ruoka maistui todella hyvälle ulkoilun jälkeen.

Untitled

Untitled

Untitled

Lounaan jälkeen käveltiin satamaan ja lähdettiin seilaamaan mantereelle huomattavasti pienemmällä Helge-laivalla, joka keinutti matkalla todella  paljon. Onneksi kukaan ei tullut merisairaaksi ja päästiin onnellisesti takaisin mantereelle. Tietysti ilma oli myös muuttunut ja koko merimatkan aikana vettä tuli aivan kaatamalla ja tuuli oli navakka. Olihan tämä aikamoinen elämys.

Untitled

Untitled

Toivottavasti sait tästä lisää informaatiota, mitä luontoelämyksiä Viro tarjoaa lähellä Tallinnaa.

Tutustu Tallinnan ja Viron kohteisiin:

Visit Tallinn

Visit Estonia

Tutustu matkoihin ja varaa matka Tallinnaan tai Riikaan laivayhtiöiden sivuilta:

Tallink Silja

Viking Line

Eckerö Line

P.S Kuultiin myös, että Tallinnan vanhankaupungin joulutorikin on tulossa tänä vuonna. Hieman pienemmässä muodossa ja lyhyempänä adventtitorina (27.11-27.12), mutta varmasti yhtä hieno kun aiempinakin vuosina. Joulutorin sivut päivittyy lähempänä ajankohtaa.

2 Replies to “Kaupunkiluontoa Tallinnassa ja vierailu Pranglin saarella”

    1. Oli todella mielenkiintoinen matka ja todella erilainen kun pääsi käymään hyvin erilaisissa kohteissa ja saaristoon/luontoon 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *