Comojärven alueella on paljon upeita villoja, joita ympäröivät kauniit puutarhat. Me vierailtiin kolmessa eri villassa.
1. Villa del Balbianello
Villa del Balbianello sijaitsee upeassa paikassa aivan niemen kärjessä lähellä Lennon kylää. Villaan pääsee joko kävelleen noin kilometrin matkan puiston halki tai veneellä. Me päätettiin kävellä villaan. Tie kulki melkein koko ajan ylämäkeä ja matkaan kului noin 20 min. Ostettiin portilta lippu, joka maksoi 20 €/hlö. Jos haluaa vierailla vain puutarhassa, silloin sisäänpääsy on puolet vähemmän.
Villan sisätiloihin pääsee kurkistamaan vain opastetulla kierroksella. Opas kertoo villan historiasta ja samalla myös omistajista.
Villa del Balbianello on valmistunut vuonna 1787. Sen rakennutti kardinaali Angelo Maria Durini entisen luostarin paikalle. Kardinaalin kuoltua huvilan peri hänen pojanpoikansa, kreivi Luigi Porro Lambertenghi. Myöhemmin villan osti markiisi Giuseppe Arconati Visconti. Hän joutui kuitenkin villan myymään vuonna 1919 ja sen osti amerikkalainen sotilas ja liikemies Butler Ames, joka kunnosti villan täysin. Hänen perillisensä lahjoittivat huvilan vuonna 1974 italialaiselle tutkimusmatkailijalle Guido Monzinolle, jonka sisusti villaa matkoilta hankkimalla esineillä ja taiteella. Hän kävi myös Mont Everestilla, Etelämantereella ja muissa vaativissa olosuhteissa tutkimusmatkoilla. Matkoista on esittely myös villan ylemmässä kerroksessa. Vuonna 1988 Monzino kuoli ilman perillisiä ja hän lahjoitti villan Italian ympäristörahastolle.
Villa del Balbianellon puutarha on niin kuvauksellinen ja häikäisevän kaunis. Tätä kaikkea kauneutta on mahdoton saada kuvaan vaikka kauniita kuvia sieltä saakin joka kulmasta. Jos pitäisi valita vain yksi villa Comojärven alueella, jossa ehtisi vierailemaan, valitsisin ehdottomasti Villa del Balbianellon.
Villa del Balbianellossa on kuvattu kohtauksia James Bond-elokuvaan Casino Royale (2006) ja Tähtien sotaan Epidosi II – Kloonien hyökkäys (2002).
Tämän sateenvarjoksi kutsutun puun alla James Bond istui. Villa toimii leffassa yksityissairaalana.
Episodi II – Kloonien hyökkäys hääkohtaus kuvattiin huvilan alueella. Alla olevan ruukun vieressä nähtiin esimerkiksi suutelukohtaus. Toisessa kuvassa oleva hieno terassi ”käärmeköynnyksineen” vilahti myös leffassa.
2. Villa Carlotta
Hyvin lähellä (2 km) meidän hotellia sijaitsi upea villa – Villa Carlotta. Villa sijaitsee Tremezzossa ja on erittäin helposti saavutettavissa, koska on aivan pääkadun varrella. Liput villan sisätiloihin ja puutarhaan maksoivat 10 €.
Villa lähdettiin rakentamaan alun perin milanolaiselle markiisille, Giorgio II Clericille vuonna 1690. Villa valmistui vasta vuonna 1745, markiisin pojanpojalle Antonio Giorgiolle. Vuosien saatossa villa on vaihtanut useamman kerran omistajasukua. Vuonna 1843 Sommarivan suku myi villan Hollannin prinsessa Mariannelle, joka antoi sen tyttärelleen Carlottalle häälahjaksi. Hän avioitui Georg Sachsen-Meiningen kanssa ja Carlotan mukaan nimettiin silloin myös tämä villa. Carlotta menehtyi nuorena (23-vuotiana) ja villa pystyi suvun omistuksessa 1.maailmasotaan saakka. Jos haluat tutustua historiaan tarkemmin, se on kerrottu villan nettisivulla.
Nykyään Villa Carlotta toimii museona ja sen hieno puutarha on auki yleisölle. Puutarhassa on kukkia, palmuja, kaktuksia, hedelmäpuita ja japanilainen puutarha. Puutarhan keskellä on viidakkomainen osuus, joka viilentää mukavasti kuumana kesäpäivänä. Puutarhan tutustumiseen kannattaa varata aikaa, koska se levittäytyy 8 hehtaarin alueelle.
3. Villa Monastero
Villa Monestero sijaitsee Varennassa järven rannalla kuten kaikki muutkin villat Comojärvellä. Lippu alueelle maksoi 9 €, jos vierailee puutarhan lisäksi myös villan sisätiloissa. Pelkästään puutarhassa vierailu olisi ollut 6 €.
Alueella oli alun perin luostari, joka perustettiin 12. vuosisadan loppupuolella. Paolo Mornico osti villan vuonna 1569 ja se oli pitkään saman suvun omistuksessa. Seuraava villan omistaja oli Walter Kees, joka osti villan 1890-luvulla. Hän toteutti villaan muutoksia, jotka ovat näkyvissä myös tänä päivänä. Myös puutarhaa laajennettiin silloin.
Vuodesta 1940 villan puutarha on ollut auki yleisölle ja itse villa on museokäytössä.
Saavuttiin villaan heti ukkosmyrskyn jälkeen ja oltiin alueella melkein ainoat asiakkaat. Tämän villan alue on huomattavasti pienempi kuin esim. Villa Carlottan. Vaikka alue on pieni, tykkäsin tästä villasta todella paljon. Villa ei ole kovin iso, mutta todella viehättävä, koska kaikkiin huoneisiin on jätetty vanhat huonekalut. Myös puutarha oli mielenkiintoinen erilaisiin patsaineen ja terasseineen.