Edellisessä postauksessa jo kerroinkin, että yleensä meidän päivärytmi meni näin: aamupäivällä otettiin aurinkoa ja uitiin, iltapäivällä tehtiin retkiä Kreetan maaseudulle ja kaupunkeihin.
Ensimmäiseksi kerron Heraklionista, jossa käytiin aika monta kertaa. Heraklion on Kreetan pääkaupunki ja tykkäsin Heraklionista oikein paljon. Herklion ei ole turistirysä vaan siinä näkee paljon myös paikallisia asukkaita, jotka tulevat kaupunkiin syömään ja viettämään aikaa. Heraklionissa on myös museoita, mutta niissä emme käyneet. Kaupungissa on hieno vanha satama ja vanha Rocca al Mare linnake. Heraklionin vahnakaupunki on pieni ja viehättävä. Myös shoppailumahdollisuudet ovat aika hyvät, jonkun verran on myös kansainvälisiä kauppoja kuten Zara, Oysha ja Pull&Pear. Ja tietysti kreetalaisia tuotteita myyviä kauppoja on kaikkialla.
Kuvia Heraklionista
Heraklionin lähellä on myös Akvaario, jossa vierailtiin. Cretaquarium on mielestäni todella hyvin toteutettu ja siellä on esillä paljon kaloja ja muita mereneläviä. Kannatta ehdottomasti käydä, jos olet siellä päin käymässä.
Paluumatkalla huomattiin kyltti ”beautiful view”. Ajettiin pientä polkua vähän aikaa ja todellakin sieltä avautuivat hienot näkymät.
Tämän retken yhteydessä pitää kertoa myös Kreetan teistä. Olen erittäin korkeapaikkakammoinen ja en tykkää ollenkaan serpentiiniteistä. Kuitenkin joka vuosi vastaavilla teillä ajetaan eri maissa. Kreetalla vuoristotiet ovat todella kapeat ja joka paikassa ei edes ole kaiteita. Ja tiet ovat myöskin aika huonossa kunnossa eli koko ajan auto pomppii ja hyppii. Pahin on vuoriston ylitys, joka on koko Kreetan saaren keskiosassa. Eli muutama kerta matkamme aikana vuoristo jouduttiin ylittämään. Onneksi selvittiin hengissä ja ehjin nahoin. Kreikassa näkee teiden varsilla paljon pieniä muistomerkkejä tai oikeastaan ne ovat ihan kuin pieniä taloja, jossa on risti katolla ja sisälle on laitettu kynttilä ja joihinkin jopa valokuva. Siitä voi laskea, että kuinka paljon paikallisia ihmisiä on kuollut vuoristoteillä. Lukemat ovat varmasti aika hurjia.
Kiitos kivasta Kreetan matkakertomuksesta! Tarkentaisin sen verran, että noita pieniä kirkon näköisiä taloja on laitettu myös silloin, kun on ollut "vähältä piti" -tilanne. Ikäänkuin kiitollisuuden osoituksena siitä, että mitään ei sattunut.
Kiva, että tykkäsit Kreetan matkakertomuksestani ja kiitos tarkennuksesta. Tämähän on todella helpottava kuulla, että näitä on laitettu myös "läheltä piti" tilanteisiin. Mä luulin, että kaikki ovat vaatineet kuolonkolarin.