Edellisessä postauksessa kerroinkin jo talvimatkasuunnitelmista.
Nyt olen jo katsellut tarkemmin, että mitä nähtävyyksiä kohteista löytyy ja mitkä ainakin haluaisin nähdä.
Langkawi
Langkawin vaikuttavin nähtävyys on ilmeisesti kaapelihissit, jotka vievät ylös vuorelle. Näkymät kuvien mukaan ovat mahtavat. Korkeanpaikankammoiselle matka ylös on varmaan aika tuskaista, mutta yritän nyt kuitenkin kun tämä on saanut paljon kehuja. Luin, että alussa noustaan yhdellä hissillä välietapille ja sen jälkeen jatketaan toiselle vuorelle. Toiselta vuorelta pääsee aika hurjan näköiselle näköalasillalle. Siihen ei mulla ole varmaan mitään asiaa. Mutta kerron sitten matkan jälkeen, miten mulle kävi.
Eri blogeissa ja foorumeissa suositellaan myös skootterin tai autonvuokrausta. Liikenne ainakin muiden kertomusten mukaan on erittäin rauhallinen ja saari kannattaa ehdottomasti kiertää. Myös vesiputouksilla kannattaa käydä eli korkein saaren vesiputouksista on 30-metrinen Temurunin putous, mutta on myös pienempiä putouksia.
Meidän tavoitteena on Langkawilla ottaa ihan rennosti, nauttia valkohiekkaisista rannoista, luonnosta ja syödä erinomaista aasialaista ruokaa. Ollaan saarella 4 yötä eli hyvin saadaan varmaan aika kulumaan.
Kuala Lumpur
Kuala Lumpurin nähtävyyksistä tiedän jo aika paljon, koska olen niistä lukenut erilaisista blogeista ja matkalehdistä. Olen myös kuullut, että Kuala Lumpur on erinomainen paikka shoppailla. Näin ollen aloitinkin googlettamalla ”Shopping malls in Kuala Lumpur”. Löysin siis heti todella hyvän sivun, jossa on todella laajasti kerrottu koko Malesian nähtävyyksistä. Tässä 10 kauppakeskukset Kuala Lumpurissa. Suurin osa parhaista kauppakeskuksista sijaitsee Kuala Lumpurin pohjoisosassa niin sanotussa Kultaisen kolmion alueella. Alueella on myös paljon hotelleja, josta on helppo mennä shoppailemaan.
Nähtävyydet, jotka haluaisin Kuala Lumpurissa nähdä:
1. Petronas Twin Towers – varmaan tunnetuin nähtävyys. Pilvenpiirtäjä oli maailman korkein rakennus vuoteen 2004 asti. Kaksoistorneja yhdistää kerroksissa 41 ja 42 oleva silta, jotka on myös yleisölle avoinna joka päivä. Luin, että lippuja pitäisi jonottaa aikaisin aamulla. En ole nyt ollenkaan varma, että kannattaako siellä sillalla käydä vai tullaanko ihailemaan torneja maasta käsin. Pilvenpiirtäjän ulkopuolella on myös puisto, josta tornia voi ihailla.
2. Menara Kuala Lumpur – Tv-tornin näköalatasanteelta voi ihailla kaupunkia sekä Petronas Twin Towers -tornia.
3. Batu Caves -luolat temppeleineen on hindujen pyhä paikka. Alueella on myös paljon apinoita.
4. Thean Hou Temple – kiinalainen temppeli, joka kuvien mukaan on todella vaikuttava
5. Jalan Alor Food Street – kyseiseltä kadulta saa katuruokaa. Aasian matkoilla haluan ehdottomasti syödä paikallista ruokaa.
Krabi
Krabilla ollaan oltu aiemmin ja ihastuttiin jo silloin Krabin mahtavan luontoon ja kirkkaisiin vesiin. Viime kerralla haluttiin Krabilla aika pitkälti vain rentoutua, koska takana oli toiminnallinen kiertomatka Phuket-Koh Lanta-Krabi. Koh Lantalta tehtiin päiväretki Phi Phille ja Bamboo Islandille.Tämä veneretki olikin sitten aikamoinen kokemus, koska paluumatkalla oli kova merenkäynti ja aallot olivat valtavat. Joka kerta meidän pikavene sukelsi valtavaan aaltoon ja vettä tuli kunnolla veneeseen. Kaikki istuivat snorklausmaskit päässä ja mun vieressä oleva ruotsalainen nainen rukoili koko venematkan eli noin tunnin ajan. Koko ajan oli sellainen tunne, että vene rikkoutuu, koska valtavassa aallokossa vene rysähti todella kovaa. Oli tämä aikamoinen kokemus.
Viimeksi Krabilla ollessa käytiin kuuluisella Raily beachilla ja Phra Nang beachilla. Vuokrattiin silloin kahden istuttavat kajakit ja päästiin katsastamaan kirkasta merta kajakista käsin. Kuitenkin tämä retki ei mennyt ihan putkeen, koska kaaduttiin aika kaukana rannasta kajakin kyytistä ja eihän sinne kyytiin enää keskellä merta päässyt. Kerättiin tavarat merestä takaisin kajakkiin (onneksi puhelin ja kamera olivat vesitiiviissä pussissa) ja lähdettiin uimaan takaisin rantaan. Aasiassa vuokrattavat kajakit ovat siis aika kevyitä eli jos tasapaino horjuu, silloin kaatuminen on varma.
Nyt kun googletin Krabin nähtävyydet, löysin todella hyvän sivun minnethaimaassa.com, jossa on todella hyvin koottu koko Thaimaan suosituimmat paikat. Krabin nähtävyydet on koottu Tee ja näe osioon. Sivulta löytyy vielä ihan erillinen Opas Krabin saariretkiin. Näiden mukaan haluaisin mennä ainakin neljän saaren retkelle (Ko Boda, Ko Chicken, Ko Mo ja Ko Tub). Koh Hong on hieman pidemmällä, mutta vaikuttaa myös todella ihanalta. Miinuksena varmasti ihmismassat, jotka joka päivä saarilla vierailevat. Myös kuumat lähteet ja viidakossa sijaitseva Emerald Pool vaikuttavat mielenkiintoiselta. Samalle suunnalle jää myös Tiikeriluolatemppeli, jonka huipulta avautuvat mahtavat näkymät. Tässä tuli jo niin valtavati kaikkea, että paikan päällä täytyy sitten katsoa, että miten paljon jaksaa retkeillä. Ja ehdottomasti pitää käydä myös Krabi townin iltamarkkinoilla, josta saa aivan ihanaa Thaimaalaista ruokaa, erityisesti kookosletut ja kaikki tuoreet hedelmät (erityisesti tuore mango) ovat jääneet mun mieleen.
Singapore
Singaporessa ollaan siis vain 2 yötä, ensimmäinen yö matkan alussa ja viimeinen yö ennen kotiinlähtöä. Singapore on meille jo ennestään tuttu eli ollaan käyty siellä kaksi kertaa. Tykkään Singaporesta todella paljon, siellä on siis turistin näkökulmasta kaikki todella hyvin – paljon nähtävyyksiä, erinomainen ruoka, mahtavat shoppailumahdollisuudet, todella toimiva ja halpa julkinen liikenne ja kaikkialla on niin mielettömän siisti. Voisin hehkuttaa Singapore loputtomiin 🙂
Singaporessa meillä ei ole siis hirveästi mitään suunnitelmia, koska ollaan käyty melkein kaikki nähtävyydet aiemmilla reissuilla. Käydään varmaan hieman shoppailemassa, jos laukuista vielä löytyy tilaa ja tietysti syödään paljon sushia. Parhaat sushipaikat ovat sellaiset, jossa sushit ja muut ruuat (esim. grillatut merenelävät) kulkevat liikkuvalla linjalla ja siitä saa sitten valita mieleisensä, esim. Sakae Sushi.
Itse asiassa yksi uusi nähtävyys on meiltä näkemättä, koska viime Singapore matkallamme sitä vasta rakennettiin, se on Gardens by the Bay. Paikka on todella näyttävän näköinen, niin kuin kaikki Singaporessa.
Nyt on sitten matka aika lailla tekemisen osalta suunniteltu. Hotellit ovat edelleen varaamatta, koska sen osalta päätökset ovat aina vaikeita eli otetaanko kalliimpi ja hienompi hotelli vai säästetäänkö nämäkin rahat paikan päällä olemiseen ja shoppailuun. Nämä ovat aina näitä valintoja. Ollaan kyllä hotellien suhteen aika nirsoja eli mielellään otetaan hyvä ja mukava hotelli.
Teidän talven matka kuulostaa kyllä hyvältä! 🙂 Krabilla en ole käynyt, muut paikat on tuttuja. Langkawin kaapelihissi oli ehkä aavistuksen pelottava korkeanpaikankammoiselle, muttei mikään mahdottomuus kuitenkaan. Langkawilta olen tehnyt parhaan snorklausreissun ikinä sinne mainitsemaasi Pulau Marine Parkiin. Siellä oli uskomaton määrä kaloja. Aivan kuin olisi uinut täyteen tuupatussa akvaariossa. Uiskenneltiin myös 1,5 metristen haiden seassa, joka oli melkoinen kokemus. Aikaa tästä on tosin jo melkein 10v, joten en tiedä onko paikka muuttunut ja mihin suuntaan.
Kiitos vinkistä. Tämä Pulau Marine Park jakaa myöskin hyvin vahvasti mielipiteitä. Kiva kuulla, että sä tykkäsit siitä. Ja kymmennessä vuodessa paikka on varmasti jonkun verran muuttunut, toivottavati ei ole täysin turistirysä. Täytyy sitten paikan päällä katsoa, että mennäänkö Langkawilla snorklaamaan vai jätetäänkö tämä Krabille 🙂 Kaapelihissi kyllä pelottaa, olen näiden kyydissä ollut lukuisia kertoja, mutta pelottaa silti.