Kuala Lumpurissa on paljon temppeleitä ja moskeijoita. Yksi aamupäivä päätettiin lähteä käymään kiinalaistemppelillä, johon on Istana hotellilta noin 7 km matkaa. Thean Hou on buddhalainen temppeli, joka sijaitsee kukkulalla ja siitä on erinomaiset näkymät kaupunkiin. Temppeli on yksi vanhimmista ja suurimmista temppeleistä Kaakkois-Aasiassa ja se on rakennettu vuonna 1894.
Tutkailtiin aamulla karttaa ja mietittiin, että millä kulkuneuvolla pääsisimme parhaiten temppelille. Onneksi olin etukäteen tulostanut googlesta kartan, jossa temppeli sijaitsi. Kaupunkikartassa temppeli ei näy, koska ilmeisesti tämä ei enää kuulu varsinaiselle kaupungin alueella. Aika monelta turistilta tämä jää varmaankin sen takia näkemättä.
Temppelille pääsisi varmasti helpointen taksilla. Me päätettiin kuitenkin lähteä monoreililla ja lähin pysäkki on Tun Sabanthan eli yksi pysäkki ennen KL Sentralia. Pysäkiltä temppelille on kävelymatkaa 2,5 km. Loppumatka on suhteellisen raskasta kuumuudessa, koska noustaan mäkeä ylös kukkulalle.
Nousu kuitenkin palkitaan kun temppeli näkyy koko komeudessa.
Temppeli on todella kaunis ja koristeellinen. Olen nähnyt aiemminkin erilaisia temppeleitä, mutta tämä on niistä ehdottomasti kaunein, koristeellisin ja värikkäin. Paikka on varmasti suosittu hääkuvauksissa, silloinkin oli vastavihitty pari ottamassa hääkuvia.
Melkoista kukkaloistoa ja onhan tuo temppeli näyttävä 🙂 Aasialaiset ei pihtaile koristelussa.
Aivan uskomaton, miten temppeliin sopii näin paljon värikkäitä koristeita. Itse henkilökohtaisesti en tykkää kun punaista on näin paljon, mutta temppeliin se sopii erinomaisesti 🙂