Roatan – Honduras

Viides kohdesatama Karibian risteilyllämme oli Roatan, joka on pieni saari Honduraksessa. Roatan on erityisesti sukeltajien suosiossa, koska saaren ympäröivä riutta on maailman toiseksi suurin.

Honduras on maailman väkivaltaisemmista maista ja edellisenä iltana kuultiin laivalla, että myös Roatanilla on tapahtunut turisteihin kohdistuvia väkivaltaisia ryöstöjä. Meille suositeltiin, että varattaisiin laivalta valmisretki. Emme olleet aiemmin varanneet laivan retkiä vaan aina ollaan lähdetty retkelle omatoimisesti ottamalla satamasta taksi tai paikallisten tarjoama retki. Nyt sitten päätettiin toimia suositusten mukaan. Varattiin edellisenä päivänä valmisretki, johon sisältyi saarella kiertämistä ja muutamassa paikassa käynti.

Retken piti alkaa aamulla klo 8.30. Ja mitä meille sitten kävi? Klo 8 aamulla saatiin hyttiin tiedote, että meidän osalta retki on peruuntunut järjestelmävirheen takia eli järjestelmä on peruuttanut ihan itsekseen meidän retken. Retki oli tietysti jo täynnä ja meille tarjottiin jotain korvaavia retkiä, jota valitettavasti olivat vain veneretket. Me ei haluttu veneretkiä, koska ilma oli hieman sateinen ja tuuli kova. Meille ei jäänyt nyt sitten mitään muuta mahdollisuutta kun mennä satamaan ja toivoa, että saataisiin sieltä ostettua retki paikallisilta retkijärjestäjiltä.

Risteilylaivojen sataman nimi on Mahogany Bay ja satama-alue on suhteellisen uusi. Kerron satama-alueesta hiukan myöhemmin, mutta nyt siitä, mitä tehtiin saarella. Löydettiin satamasta pieni retkijärjestäjä, jolta tiedusteltiin retkitarjontaa. Meille selvisi, että retket räätälöidään asiakkaan toivomuksen mukaan. Ajateltiin odottaa myös muita turisteja, koska hinta laskee tietysti sen mukaan kun autossa on enemmän ihmisiä. Aika pian saatiin sovittua italialaispariskunnan kanssa reitistä ja retken hinnaksi tuli 25 $/hlö.

Ensimmäinen kohde oli perhospuisto, jossa oli myös muita eläimiä.

DSCN3389

Sisäänpääsy puistoon oli 10 $/hlö. Puisto oli todella pieni eli viivyttiin siellä varmaan noin puoli tuntia.

Perhoset ja hienot kukat olivat sisätiloissa.

DSCN3360

DSCN3362

DSCN3367

Eläimet ja linnut olivat sitten ulkona. Puistossa oli myös kaksi papukaijaa, joiden touhuja oli mukava seurata.

DSCN3371

DSCN3381

DSCN3392

Perhospuiston jälkeen ajeltiin hiukan paikallisten asuinalueella ja rantakadulla. Tuuli ja merenkäynti oli todella kova.

DSCN3398

DSCN3405

Paikallinen kauppa. Coca-colan mainokset ovat näköjään todella tärkeitä.
Italialaispariskunta halusivat ehdottomasti vierailla paikallisella paloasemalla, koska mies oli itsekin palomies.

DSCN3407

Paloasemalla käynnin jälkeen palattiin takaisin Mahogany Bay alueella ja ilmakin oli onneksi hiukan parantunut. Jopa aurinkokin välillä pilkahteli pilviverhon välistä. Retki meni hyvin ja me ei ainakaan koettu turvattomuutta.

Mahogany Bay alueella on tietysti satamille perinteinen ostosalue, mutta poiketen muista aikaisemmin käydyistä  kohdesatamista tähän oli rakennettu vain risteilyvieraille oma ranta-alue ravintoiloineen, ranta-baareineen ja aktiviteetteihin.

DSCN3410

Satamasta meni myös köysirata rantaan. Veikkaan, että aika moni risteilyvieras viettää päivän täällä reservaatissa näkemättä oikeaa Hondurasta.

DSCN3414

DSCN3416

Myös kanootteja sai halutessaan vuokrata.

DSCN3418

Ranta oli aivan autio, koska aurinko ei paistanut.

DSCN3422

Koko ranta oli rantatuoleja täynnä.

Alueella oli myös pieni luontopolku.

DSCN3430

DSCN3426

Rannalla ja luontopolulla käynnin jälkeen pyörittiin vielä kaupoissa ja sen jälkeen lähdettiin takaisin laivaan.

DSCN3409

Muutaman tunnin aikana saatiin tästä saaresta pieni pintaraapaisu. Hieman jäi harmittamaan, että ei päästy itäpuolelle saarta. Kun kysyttiin siitä kuskilta ja oppaalta, he kertoivat, että siellä ei ole varsinaisesti mitään nähtävää eli siinä asuvat vain paikalliset. Jotenkin nimenomaan se paikallisalue olisi ollut kiinnostava, mutta jäi nyt tällä reissulla käymättä.

2 Replies to “Roatan – Honduras”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *