Ensimmäinen kohdesatama Upeat Emiraatit risteilyllä oli Khasab, pieni kaupunki Omanissa Musandamin niemimaalla. Musandamin niemimaa on Arabiemiraattien ympäröimä ja pääkaupunkiin Muscatiin on reilu 500 km.
Alue tunnetaan myös vuonoista ja laivalla myytiinkin vuonoristeilyjä. Emme ostaneet valmiita retkiä vaan päätettiin tutustua kaupunkiin itsenäisesti.
Heti porttien läheisyydessä oli taksikuskeja ja retkien tarjoajia, mutta me päätettiin kävellä kaupungille. Khasabin linnake näkyi satamaan asti eli siihen ei ollut kovin pitkä matka.
Suunnattiin siis ensimmäiseksi Khasab linnakkeeseen, jotka Portugalilaiset rakensivat 1700-luvulla. Sisäänpääsy oli todella edullinen, 500 baisaa/aikuinen. Me maksettiin dirhameilla, 10 AED/2 aikuista (2,80 €).
Linnake on suhteellisen pieni, mutta sisällä oli yllättävän paljon katseltavaa. Sisätiloissa oli pieni museo, jossa esiteltiin arabikulttuuria. Sisätiloissa oli myös huoneita, jossa olivat hienot matot tyynyineen.
Linnakkeessa vierailun jälkeen päätettiin vilkaista paikalliseen kauppakeskukseen, joka oli melkein linnakkeen vieressä. Kauppakeskus oli käytännössä aivan tyhjä ihmisistä. Ostettiin sieltä mangomehua ja siirryttiin kävelleen Khasabin keskustaan. Matkaan meni varmaan puoli tuntia. Kierrettiin ennen sitä myös paikallisten asuinalueella. Vuohia juoksenteli joka paikassa aivan vapaana.
Khasabin keskusta oli yllättävän pieni. Muutamia kauppoja ja ravintoloita sekä tietysti valtavan kokoinen moskeija.
Asutuksen keskelle oli rakennettu myös uusi linnake.
Keskusta oli nopeasti nähty ja päätettiin siirtyä laivalle kun nälkäkin alkoi olla.
Khasab on kaupunki, johon ei varmasti olisi matkustettu muuten, mutta kun se oli yksi risteilyn kohdesatamasta, tuli tämäkin suhteellisen syrjäinen paikka nähty.